Yöllä tuli käytyä tunnin lenkki ja vaikka alkuun suunnittelinkin juoksevani sen, löysin kuitenkin itseni kävelemästä. Tuntui siltä, että piti saada tuulettaa päätään ja kohdata ajatuksia ja tunteita, eikä juosta niitä pakoon, kuten yleensä.
Susi sai juosta koko matkan irti. Ketään ei tullut vastaan. Sen totesin, että meidän tokoilut on aika retuperällä. Sivulle sai käskeä kolmesti ja silti olento känötti perse vinossa. Lopulta alistuin antamaan käsimerkin ja asento korjautui heti asianmukaiseksi. Paikallaan pysyi, mutta lähti tulemaan vastaan heti kun menin kohti ottaakseni perusasennon ja palkatakseni.
Seuraaminen on mennyt aivan kamalaksi hortoiluksi. Sitä se talvitauko teettää, mutta kun ei ole perkele mitään paikkaa, missä täällä treenaisi...
Tämän päivän ruokailut ovat olleet kurjat. Kaksi annosta salaattia ja n. 175 g suklaata. Fazerin pahoittelut tulivat, olin jo unohtanut tehneeni valituksen suklaapatukasta löytyneestä hiuksesta. Sain kaksi 350 g pakettia suklaata. Että hurraa. Läskeily jatkuu. Oikeastaan tekisi mieli huitaista kaikki kerralla huiviin ja mennä juoksemaan ahdistus pois, jotta ei tarvitsisi taistella mielitekoja ja -haluja vastaan. Mutta ehkä tähänkin pitäisi suhtautua kuin oppituntiin; itsekurin kasvattaminen mahdollistuu.
Tänään tunnen omituista varmuutta siitä, että selviän kuukauden ja puolen päässä häämöttävästä koulutusviikonlopusta. Kaksi yötä ei ole paha. Sen kestää, vaikka koko homma olisikin ihan perseestä. Täytyy vain uskaltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti