lauantai 29. marraskuuta 2014

Put me to sleep.

Välillä haluaisin syödä itseni kuoliaaksi ja samalla haluaisin kuihtua pois. Syömishäiriö on kuin hidas itsemurha. En näe itsessäni mitään rakastamisen arvoista, enkä siksi usko, että kukaan voisi rakastaa minua todella. Joten sama kai se on kenen käsivarsille kuihtuu.

Olen kyllästynyt ihmisiin.

...ja ilkeyteen, tekopyhyyteen, kaksinaamaisuuteen, kateellisuuteen, elitismiin, valehteluun, pätemiseen, suorittamiseen, ylpeilyyn, itsekeskeisyyteen... Kaikkeen. Harrastan noista jotain itsekin, mutta kyllästyttää. Ärsyttää. Vituttaa. Inhottaa.

Yritä nyt sitten luottaa siinä kehenkään, kun kenenkään käytös ei siihen kannusta.

Olen ollut viimeiset kuukaudet melko hirveä ihminen. Kärsimätön ja vihainen. Olen parhaimmillani todella kärsivällinen ja ymmärtäväinen, elämänmyönteinenkin persoona. Mutta jotenkin... haluaisin välillä, että joku olisi minua kohtaan ymmärtäväinen ja kärsivällinen. On ollut paljon asioita, joista olen halunnut puhua - on tarvinnut puhua - mutta en silti ole saanut itsestäni ilmoille muuta kuin valittamista. En ole tietoisesti halunnut valittaa ja siksi olen pyrkinyt pitämään kaiken sisällä, jonka vuoksi olen ollut lyhytpinnainen, kärsimätön, vihainen ja ilkeäkin. Mutta en kai minäkään voi kaikkea pitää sisälläni ikuisesti, tai siis, ei minun kuuluisikaan pitää.

Tämän vuoksi olen menettänyt ihmisiä. Jonkun mielestä hyvä ystävä ei käännä selkäänsä, mutta ei kai hyvä ystäväkään voi kaikkea paskaa ottaa niskaansa. Mutta toisaalta, tärkeimmäit ihmiset ovat edelleen jääneet ja yrittäneet auttaa minua näkemään omat virheeni.

Pää tosin on silti sitä mieltä, että ei kaikki voi aina minustakaan johtua. Loppujen lopuksi olen aina todennut itselleni, että en ymmärrä sosiaalisuutta. Yhden entisen ystävän mielestä siihen kuului valehtelu. Ollakseen sosiaalinen, piti valehdella. Hänen mielestään rehellisyys oli epäsosiaalista käytöstä.

Minun on hankala ymmärtää, sillä koen rehellisyyden olevan yksi peruspilari ihmissuhteissa. Ilman rehellisyyttä ei voi olla luottamusta. Ilman luottamusta ei - ainakaan minulle - ole yhtään mitään. Minä haluan luottaa ihmisiin ja haluan olla itsekin luottamuksen arvoinen. Suhtaudun luottamukseen siten kuin se olisi minulle kunnia. Sillä sitä se on. Minulle on kunnia, että minuun luotetaan. Pyrin tekemään kaikkeni, että en rikkoisi toisen ihmisen luottamusta. Pääosin siksi, että oman luottamukseni voi tuhota vain kerran. Anteeksi voin antaa monessakin asiassa, mutta ei se tarkoita sitä, että luottamuksen palautuminen olisi itsestäänselvyys. Ihmissuhteet, joissa ei ole luottamusta, kuihtuvat hiljalleen pois.

Sellasta.
Voisin alustavasti suunnitella lenkkiä noin tunnin päähän. 10h syömättä, ups. Lenkin jälkeen voisin rohjeta aamupalaselle, ellen vitkuttele sitä sitten kahdeksaan saakka. Nähtäväksi jää.

perjantai 28. marraskuuta 2014

100/100

I'm done.

torstai 27. marraskuuta 2014

73/100: pikainen päivitys

Vielä sinnittelen. Tänään juotu kolme litraa. Puolikas purkki piimää, purkki vital -mehua ja nyt olen särpinyt maitoa. Niiden lisäksi sitten vettä.

Vielä sinnittelen. Huominen enää ja sitten olisi aika siirtyä kiinteän safkan pariin. Liki viisi kiloa tähän mennessä poistunut kehosta. Katsotaan huomenna miltä näyttää.

Olo on ollut fyysisesti ja psyykkisesti hyvä. Nälkää ei ole ollut. Hyvillä mielin eteenpäin.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

49/100

kahvi 300 ml
kahvi 300 ml
lightmehu 700 ml
lightmehu 700 ml
lightmehu 700 ml
= 2700 ml

I can do this.

~ ♠ ♣ ♥ ♦ ~


Eilen illalla teki melko tiukkaa, tai toissa iltana siis, mutta selvisin. Sama ahdistava pakko-saada-jotakin -olotila jatkui vielä aamulla, mutta parilla kupillisella kahvia hävisi nälkä ja selvisin. Huomenna on varmaan pakko hakea maitoa, että jaksan loppuun asti. Maito pitää kylläisempänä kauemmin kuin muut nestemäiset.
Kävin koirien kanssa ulkona ja keitin äsken hieman teetä, johon laitoin pari murua fariinisokeria, vaikka normaalisti en minkäänmoisia sokureita kahviin saati teehen laitakaan. Keho huutaa ja yritän hiljentää sitä huutoa jollain.

Jonkinlainen henkinen kynnys tuli ylitettyä aikaisemmin. Mieliala heilahtelee, koska ruoka on aina ollut lohduke. Eikä pää osaa käsitellä tilannetta, jossa se ei voi hukuttaa huonoja tuntemuksia mielihyvähormonihumalaan. Kärsin kai ikään kuin vieroitusoireista. Neljän vuorokauden paasto ei vahingoita ketään, joten kropalla ei ole mitään hätää, vaikka se panikoi. Oikeakin nälkä tulee esiin, eikä katoa vain mielitekonälän alle. Tämä on nollaus.

Fyysisesti on siis ollut ihan hyvä olla, mutta henkinen puoli tosiaan koki kovankin kolauksen. Harvinaisen hirveä alakulo iski. Itkin ja sitä rataa. Olin jo mieltänyt paikkani köyden jatkoksi, sitten se yhtäkkiä helpotti ja hälveni pois. Tilalle jäi väsynyt, turrahko olo. Mutta ehdottoman määrätietoinen olo. Minä pystyn tähän.

Samalla mietin tulevaisuutta. En saa mitään ikinä tehtyä loppuun asti. Kaikki jää jotenkin aina puolitiehen ja se häiritsee. Itsekurin puute häiritsee. En tiedä jaksanko mennä mihinkään opiskelemaan ensi vuonnakaan, koska epäilen, etten saa sitä käytyä loppuun kuitenkaan. Armeija voisi olla tässä välissä hyvä vaihtoehto. Jos vaikka se kurin määrä kasvaisi. Tiedä sitä.

Sitäkin tässä ehdin pohtia, että pitäisikö kokeilla synefriiniä.

Ai niin, sitäkin piti hehkuttaa, että paasto on tähän mennessä vienyt mennessään 2,8 kg ! Pääsin siis BMI 33 alle !

Ensi vuoden aion aloittaa 7-alkavilla luvuilla. :) Eli BMI hieman alle 28.

maanantai 24. marraskuuta 2014

22 h

glögi 1000 ml, 500 kcal
vesi 1400 ml
tee omena-kaneli 300 ml
= 2700 ml

I'm holding on.

Paasto

Pakenen paaston puhdistavuuteen. Ainakin toivoakseni. Äärimmäinen itsekurin puutos vaatii äärimmäiset keinot. Paastoa takana tunnin verran ja tavoitteena ainakin 95 h lisää, ehkä jopa 99 h.

Eräänlaista katkaisuhoitoa tämäkin.

Nukuin 22 tuntia. Vuorokausirytmi on lievästi olematon. Valvon vuorokauden ja nukun toisen. Tänään tosin lupasin itselleni mennä aikaisemmin nukkumaan. Tosissani yritän mennä.

En ole saanut tänään mitään aikaiseksi. Huomenna täytyisi aloittaa siivous. Joulukuu lähenee ja Itsenäisyyspäiväksi täytyy mennä PK-seudulla käymään jossain illanistujaisissa. En menisi, ellei olisi esitetty toivetta, että minäkin näyttäytyisin siellä. Vähän tosin huolestuttaa, sillä en tunne sieltä ketään ja pelkään, että alkoholiakin on tarjolla. Alkoholia vastaan ei sinällään ole mitään, enkä mikään alkoholistikaan ole, enkä halua siellä juoda anyway, mutta se ei ole kivaa, jos kaikki muut ovat tanttarallaa ja itse yrittää olla selvinpäin. Se on vielä ahdistavampaa, jos tuputtamalla tuputetaan, että juojuojuo.

Sen jälkeen tosin onneksi saan vetäytyä omaan rauhaani ja viettää joulun koirien kanssa. Ei ole pakko tavata yhtäkään ihmistä. Kukaan ei edes tiedä opiskeluideni lopettamisesta, enkä tiedä miten siitäkään vanhemmille mitään kertoisi. Tosin, yksi ihminen oli sitä mieltä, että en ole siitä tilivelvollinen kenellekään, joten kaipa noudatan sitä ja kerron, jos siltä tuntuu ja jos tuntuu, etten kerro, niin en kerro. Niidenkään reaktioita on vaikea ennalta arvata. Ne voivat olla mitä tahansa hyväksymisen ja häpeän väliltä.

Puhelimessani on tällä hetkellä 10 eri sovellusta liikuntaan ja painonhallintaan liittyen. Latasin 3 niistä eilen, kun päätin taas ottaa tilanteen näppeihin. Kaikkia olen käyttänyt aikaisemmin paitsi Google Fitiä, jonka käyttötarkoituksesta en aluksi päässyt oikein edes selville, mutta se oikeastaan muistuttaa olemukseltaan paljon Moves -nimistä aktiivisuusmittarisovellusta. Olen kai outo, mutta tuollaiset erilaiset sovellutukset ovat itseasiassa hyvinkin motivoivia. Lifesumia käytän kaloreiden laskemiseen, vaikka kaloreiden laskeminen onkin jotain mitä inhoan yli kaiken ja, jonka suhteen olen välillä äärimmäisen laiska.

Mutta sovellutukset, joita käytän:
- Sports Tracker (suosittelen)
- Moves (suosittelen)
- Google Fit (suosittelen, kannattaa kuitenkin valita tämän tai Movesin väliltä; ovat hyvin samantapaisia ja mielestäni kumpikin ajaa asiansa ihan hyvin)
- Lifesum (suosittelen)
- Water Your Body (suosittelen)
- Squats
- Sit Ups
- Push Ups
- Pull Ups
- HeiaHeia

Linkit aukeavat Google Playhin, koska Android on vaan paras.

Jokohan olisin lässyttänyt tarpeeksi ja saisin unen päästä kiinni, jos oikein kovasti yrittäisin...

lauantai 22. marraskuuta 2014

kuinka sanotaan kestänyt mä en

hello, it's fattie here

En ole osannut avautua kenellekään. Haluan vain käpertyä itseeni ja kadota. Haluan oksentaa itseni näkymättömäksi.

Tahdot laulaa taistelulauluja
Tahdot ettei rakkautesi väsy
Kesken tehtävänsä loppumattoman
Tahdot taivaan sisään hengittää
Tahdot että päättyy edes yksi päivä
Paremmin kuin edellinen jokainen

Olen vain väsynyt tragikoominen vitsi, joka ei enää naurata edes itse kertojaa. Elämäni kulkee paniikista paniikkiin ja tuskin jaksan hengittää.

Toivon liikaa kuolemaa ja haluan samalla rakastua taas. Menettää sydämeni, olla ihan höpsö. Kuitenkin valitsen näivettymisen ja karkotan ihmiset pois luotani. En uskalla luottaa ja kaikki pelottaa. Kukaan ei tiedä miltä minusta tuntuu ja ketään ei kiinnosta miltä minusta tuntuu.

Yritän puhua asioista järkevästi, mutta kaikki löytää ulos suustani vain valituksena ja vittuiluna. Olen vihainen kaikille ja koko ajan. En ole oma itseni, mutta en enää tiedä itsekään kuka olen. Aiemmissa kirjoituksissani kuulostan niin älykkäältä ja vieraalta ihmiseltä. Nyt olen vain luovuttanut.

Olen myös lihonut. Enkä olisi uskonut ikinä päätyväni tähän kuntoon, mutta kai se vaan on sitten totta, kun vaaka niin sanoo. Kiitos stressi. Kiitos vittu ihan kaikki.

Asunto tuntuu välillä vankilalta. Olen täällä sisällä ihan yksin ja kukaan ei edes tiedä sitä.

Lupaan itselleni jatkuvasti ottavani niskasta kiinni, raivaavani tämän sotkun täältä ja muuttavani kaiken suunnan, mutta sitten yritän ja totean, että en jaksa. Kai tämä sekamelska kielii siitä miltä minusta tuntuu. Kaikki tuntuu sekamelskalta.

Pakenen jatkuvasti todellisuutta. Elokuvia, musiikkia, kirjoja, alkoholia, unta. Mitä tahansa mikä vie kivun pois. Mitä tahansa, joka saa hetkeksi unohtamaan olemassa olon. Oman itseni, minuuteni. Tämän vajavaisen sielun ja ruumiin, jotka ovat sukeutuneet taakakseni.








MÄ EN SAATANA JAKSA!

auta minua