...ja ilkeyteen, tekopyhyyteen, kaksinaamaisuuteen, kateellisuuteen, elitismiin, valehteluun, pätemiseen, suorittamiseen, ylpeilyyn, itsekeskeisyyteen... Kaikkeen. Harrastan noista jotain itsekin, mutta kyllästyttää. Ärsyttää. Vituttaa. Inhottaa.
Yritä nyt sitten luottaa siinä kehenkään, kun kenenkään käytös ei siihen kannusta.
Olen ollut viimeiset kuukaudet melko hirveä ihminen. Kärsimätön ja vihainen. Olen parhaimmillani todella kärsivällinen ja ymmärtäväinen, elämänmyönteinenkin persoona. Mutta jotenkin... haluaisin välillä, että joku olisi minua kohtaan ymmärtäväinen ja kärsivällinen. On ollut paljon asioita, joista olen halunnut puhua - on tarvinnut puhua - mutta en silti ole saanut itsestäni ilmoille muuta kuin valittamista. En ole tietoisesti halunnut valittaa ja siksi olen pyrkinyt pitämään kaiken sisällä, jonka vuoksi olen ollut lyhytpinnainen, kärsimätön, vihainen ja ilkeäkin. Mutta en kai minäkään voi kaikkea pitää sisälläni ikuisesti, tai siis, ei minun kuuluisikaan pitää.
Tämän vuoksi olen menettänyt ihmisiä. Jonkun mielestä hyvä ystävä ei käännä selkäänsä, mutta ei kai hyvä ystäväkään voi kaikkea paskaa ottaa niskaansa. Mutta toisaalta, tärkeimmäit ihmiset ovat edelleen jääneet ja yrittäneet auttaa minua näkemään omat virheeni.
Pää tosin on silti sitä mieltä, että ei kaikki voi aina minustakaan johtua. Loppujen lopuksi olen aina todennut itselleni, että en ymmärrä sosiaalisuutta. Yhden entisen ystävän mielestä siihen kuului valehtelu. Ollakseen sosiaalinen, piti valehdella. Hänen mielestään rehellisyys oli epäsosiaalista käytöstä.
Minun on hankala ymmärtää, sillä koen rehellisyyden olevan yksi peruspilari ihmissuhteissa. Ilman rehellisyyttä ei voi olla luottamusta. Ilman luottamusta ei - ainakaan minulle - ole yhtään mitään. Minä haluan luottaa ihmisiin ja haluan olla itsekin luottamuksen arvoinen. Suhtaudun luottamukseen siten kuin se olisi minulle kunnia. Sillä sitä se on. Minulle on kunnia, että minuun luotetaan. Pyrin tekemään kaikkeni, että en rikkoisi toisen ihmisen luottamusta. Pääosin siksi, että oman luottamukseni voi tuhota vain kerran. Anteeksi voin antaa monessakin asiassa, mutta ei se tarkoita sitä, että luottamuksen palautuminen olisi itsestäänselvyys. Ihmissuhteet, joissa ei ole luottamusta, kuihtuvat hiljalleen pois.
Sellasta.
Voisin alustavasti suunnitella lenkkiä noin tunnin päähän. 10h syömättä, ups. Lenkin jälkeen voisin rohjeta aamupalaselle, ellen vitkuttele sitä sitten kahdeksaan saakka. Nähtäväksi jää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti