minä

White as Death (♂) syntyi joulun alla vuonna 1992. Lapsuus oli onnellinen kouluikään saakka. Koulussa kiusattiin, syyteltiin perättömistä, kerrottiin juoruja ja suljettiin koko luokkayhteisön ulkopuolelle. Yläasteella haukuttiin läskiksi, lihapullaksi, lahnaksi, pullaksi ja palloksi.

Masennus ja ahdistus olivat pääasiallisia tuntemuksia. Ollut psyk. hoidon piirissä 12-vuotiaasta. Koulunvaihdos tapahtui 2007, jolloin kiusaaminen periaatteessa loppui, mutta uudessa koulussa ei edelleenkään päässyt porukkoihin mukaan ja olikin jatkuvasti ulkopuolinen.

Sairas pelko siitä, että ei hyväksyttäisi ja kiusaaminen alkaisi uudestaan johti syömishäiriön kehittymiseen. Paino putosi muutamassa kuukaudessa 20 kg. Havaittavia oireita olivat tajunnanhämärtymiset ja pyörtymiset sekä yleinen voimattomuus.

Mielenterveys tuhoutui syömättömyydellä ja osasto kutsuikin elokuussa 2008. Osastojakson aikana toipui masennuksesta, mutta ahdistuneisuus ja tuskaisuus oli edelleen ongelma. Laihduttaminen oli mahdotonta sairaalajakson aikana. Lopulta kotiutui osastolta 2009 marraskuussa.

2010 elokuussa aloitti ammattikoulussa, mutta sairastui noin kuukauden kuluttua opiskelujen alkamisesta mononukleoosiin, jota seurasi angiina ja nielupaise. 2010 lokakuussa joutui viikoksi sairaalaan, koska nielu turposi umpeen. Koska syöminen ei onnistunut, paino putosi 5 kg. Sairaalassa sai ravintoliuosta suoraan suoneen. Epäiltiin sydänlihastulehdusta, koska sydänkäyrissä oli häikkää. Liikuntakielto.
2010 marraskuussa leikattiin nielurisat nielupaiseen ja uusiutuvan angiinan vuoksi. Parantuminen alkoi. Psykiatriset hoidot lopetettiin joulukuussa 2010 tarpeettomina täysi-ikäisyyden kolkutellessa ovella.

Tammikuussa 2011 yritti jatkaa koulua, mutta todettiin paremmaksi ajatukseksi aloittaa kokonaan alusta 2011 elokuussa. Muutti omilleen helmi-maaliskuussa. Mielenterveysongelmien takia ajautui kuitenkin keskeytykselle koulun suhteen loka-marraskuussa.

2012 elokuussa kirjoitti lopulta lopetuspaperit.
2012 syyskuussa tapasi ihmisen menneisyydestä ja elämä sai uuden suunnan.

2013 maaliskuussa saa irrationaalisen ajatuksen hakeutua opiskelemaan toiseen kaupunkiin noin 300 km päähän. 2013 toukokuussa ensimmäinen osallistuminen mp-koulutukseen. Muutoksia itsetunnossa.
 Elokuussa 2013 muutto uuteen kaupunkiin ja opiskeluiden aloitus. 2013 loka-marraskuun vaihteessa suru-uutinen: sisko on tehnyt itsemurhan. Marraskuussa hautajaiset, sisko saatettu viimeiselle matkalle.

Tammikuussa 2014 masentuminen ja täydellinen mielenkiinnottomuus. Pahimmillaan makaa viikkokaupalla sängyssä ja nukkuu. Kevät on selviytymistä.
Elokuussa 2014 palaa kouluun toiveikkaana. Syyskuussa 2014 riitautuu opettajan kanssa ja jättäytyy pois. Lopetuspaperit lokakuussa.

Tuntee toivottomuutta ja ahdistusta tulevaisuudesta. Siskon kuoleman jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan ja sosiaalisten tilanteiden pelko on ottanut takapakkia. Ei koe selviytyvänsä mistään ja eristäytyy. Aloitti uudestaan viiltelyn.

Potilas kuitenkin hengittää omin avuin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti