Olen nyt kahdesti viikon sisällä törmännyt vähemmän älykkäisiin kanssaeläjiini.
Useimmiten saan kulkea suden kanssa rauhassa kadulla, mitä nyt joku satunnaisesti kehuu sitä komeaksi tai lapset haluavat silittää. Tämä on täysin ok - koiraa saa tulla rapsuttelemaan ja minulta saa kysyä siitä. Tarkoitukseni koiranomistajana on edistää myönteistä koirakokemusta. Mutta kanssaihmiseni eivät tahdo edistää myönteistä ihmiskokemusta.
Nyt on kahdesti ollut näitä epämukavia törmäämisiä, jotka saavat vitutuskäyräni tärähtämään kohti kattoa.
Ensimmäinen johon törmäsin kuluneella viikolla oli mies, joka kyttäsi minua ja sutta kun olimme eräänä iltana valumassa kaupan suuntaan. Yritti aloittaa keskustelua ja puuttua koiranpitooni. Susi ei tässä vaiheessa noteerannut äijänkäppänää pätkääkään, vaan tutki ja puuhasi sudenjuttuja. Minäkin yritin ignoorata parhaani mukaan, sillä äijä ei ollut selvinpäin hatarasta askeleesta päätellen ja en muutenkaan ollut kovin sosiaalisella tuulella.
Erään alikulkutunnelin jälkeen äijä kääntyi selkeästi meitä kohti, pyysi päästämään sutta luokseen. En alunperinkään olisi halunnut tehdä tuttavuutta kyseisen ukkelin kanssa, mutta ajattelin, että jos se jättää meidät rauhaan sillä, että saa vähän rapsuttaa koiraa, niin hyvä on. Annoin koiralle hihnaa mennä tervehtimään.
Tapansa mukaan susi nousi kahdelle jalalle miestä vasten. Koira innostuu kohdatessaan uusia ihmisiä, mutta se ei tosiaan ollut uhkaava millään tavalla. Yleensä sitä paitsi rauhoittuu kun saa uusia tuttavuuksia nuuhkaistua naamasta, jonka takia se nouseekin kahdelle jalalle, koska ei muuten ylttyisi tutkailemaan ihmistuttavuuksien kasvoja.
Ei siinä. Mies alkoi jonkin helvetin takia huutamaan, että hyppää vain vasten, hän ei pelkää, jne. Lähti tulemaan koiraa kohti, joka silminnähden hämmentyi. Tässä vaiheessa sudellakin naksahti ja se hyppäsi uudelleen vasten, mutta hampaat välkkyen ja jäätävän louskutuksen säestämänä. Säikähdin itsekin sen verran, että yritin vetää koiraa pois ja lähteä karkuun. Äijä vaan tulee kohti ja huutaa, että häntä ei pelota, päästä koira.
Se huuteli vielä perään jotain ja vastasin takaisin, etten halua keskustella tuntemattomien kanssa koirastani, jos sopii.
En saanut kaupassa hoidettua asioitani kunnolla, sillä oli pakko hypätä vähän väliä tarkistamassa, että onko koiralla kaikki hyvin ja eihän se äijä ole mennyt lääppimään sitä.
Toinen kerta oli tänään, kun olin tulossa kaupalta kotiin päin. Myöhäinen iltapäivä ja niin edelleen.
Takaani tulee meluisa pariskunta, jota väistän pois kävelytieltä. Minun olisi jokatapauksessa ylitettävä katu päästäkseni kotiin, joten reitti on aivan normaali ja olen alle 50 metrin päässä kotioveltani.
En tiedä miksi tämä akka lähtee kävelemään perääni. Koiraa ei olisi kiinnostanut paskan vertaa, ellei akka olisi yrittänyt huitoa minua ja koiraa syystä, jonka vain narkin aivokemiallinen epätasapaino tietää.
Ei liene yllättävää, että susi ärähti hihnanmitalla kohti tuota ämmää, nykäisten melkein olkapääni sijoiltaan. Kysyin koiralta tässä vaiheessa, että mitä helvettiä. (Hyvinkin verrannollinen kieltoon.)
Susi tulee takaisin vierelleni, mutta jatkaa louskutusta päästämättä katsekontaktiaan irti tuosta ämmästä.
Ämmä huutelee, että ole hiljaa, turpa kiinni ja kysyy lopulta minulta, että miksi se haukkuu, pelkääkö se.
Mietin hartaasti jaksanko alentua vastaamaan olennolle, jonka aivotoiminta on selkeästi puutteellista.
Lopulta hymähdän, että sinä häiritset sitä. (Jälkeenpäin harmittaa, etten avautunut kunnolla siitä, miten paljon hänen kaltaisensa ihmiset raivostuttavat minua.)
En jäänyt kuuntelemaan akan vastausta, vaan vedin louskuttavan suden rappukäytävään ja katosin omaan kerrokseeni.
Olen niin korviani myöten täynnä tätä vitun yhteiskuntaa näiden saatanan narkkien kera, joiden järjenjuoksua ei voi kukaan ennustaa.
En voi sanoin kuvailla sitä, miten minua kyrpii ihmisten järjen rajallisuus sen suhteen, että minulla on hihnassa KOIRA, joka on MINUN YKSITYINEN LEMMIKKINI. Sitä EI lähestytä ilman MINUN LUPAANI. Sitä ei häiritä, pelotella, ronkita, lääpitä, kosketa, sille ei jumalauta edes puhuta yhtään mitään, jos se sattuu odottamaan minua kaupan ulkopuolella. (Eräänä päivänä avasin pyörääni ja koira odotti koirille varatulla paikalla, että otan sen mukaani. Sinä aikana, kun avasin pyörääni, 3 eri ihmistä puhui sille. Olisi tehnyt mieli avautua, mutta en jaksanut nähdä vaivaa. Mutta joskus sen vielä teen, että sidon koiran kaupan ulkopuolelle, jääden itse passiin ja ärähdän jokaiselle, joka siihen kajoaa sanallakaan.)
Enhän minäkään nyt - helkkari soikoon - kenenkään autoa tai pyörää käy silittelemässä ja juttelemassa, että oletpas sinä komea alffaroomeo, tuitui. Yksinkertaisesti en koske toisten omaisuuteen, vaan tyydyn sitä ihailemaan hiljaa mielessäni, jos siihen on tarvetta.
Vihaan muutenkin sitä, että koiran pitäisi olla hajuton, mauton, äänetön ja näkymätön jäsen yhteiskunnassa, mutta se on koira. Sillä on eläimen vaistot ja tarpeet, jotka tulisi ottaa huomioon - myös muiden ihmisten, eikä vain koiraomistajan.
Kenenkään ei tarvitse kunnioittaa tai antaa tilaa koiranomistajalle. Olet yhteisön sylkykuppi, syntipukki, vaikka olisit laittanut useamman 1000 työtuntia koirasi yhteiskuntakelpoisuuteen ja ylipäätään koulutukseen, koirasi olisi mallikelpoinen ja silti saat paskaa ja epäkunnioitusta niskaasi. Silti se on sinun koirasi, jota härkitään ja pelotellaan niin, että eläin tuntee olonsa uhatuksi ja kokee tarvetta puolustautua.
Ei täällä kukaan pelottele lapsiakaan julkisesti, joten miksi minun koiraani?
Mitä ihmiset eivät tajua siinä, että vaikka se on valkoinen, kuuliainen ja pääsääntöisesti ystävällinen, sieltä kuitenkin löytyy ihan yhtälailla saksanpaimenkoiraa kuoren alta? Sillä on täysi potentiaali olla vaarallinen ihmiselle, jos se sitä itse haluaisi tai minä en estäisi. Silti se ei ole ikinä ollut tarpeettomasti aggressiivinen ihmisiä tai toisia koiria kohtaan. Mutta se potentiaali tulisi aina tiedostaa, koirattomankin ihmisen. Eikä kyseessä tarvitse olla minun +35 kiloinen järkäleeni, vaan yhtä lailla niissä pikkukoirissakin on potentiaalia tehdä pahaa jälkeä.
Onko syy jossain vitun kateudessa, että kun tolla on noin hieno koira, niin mitä jos vaikka tehtäisiin vähän kiusaa, vai minkä vitun takia tarvitsee julkisesti tulla uhoamaan koiralle? Miksei minulle voi sanoa suoraan, jos joku meissä vituttaa? Tai miksi sitä ylipäätään tarvitsee huudella (sananvapauden nimissäkään) kenellekään? Kaikilla on toki sanan- ja mielipiteenvapaus, mutta ei se tarkoita sitä, että niiden nimissä sinulla on oikeus sanoa toiselle ihmiselle mitä tahansa mieleesi tulee tai, että toisen ihmisen tarvitsisi sitä hyväksyä.
Kuitenkin pyrin aina siihen, että koira ei ole häiriöksi muille ihmisille, joten mielestäni olisi vain kohtuullista, mikäli ihmisetkin pyrkisivät siihen, että he eivät ole häiriöksi minulle tai koiralleni.
Haluamme nauttia päiväkävelyistämme ja arjestamme rauhassa. Onko sitä niin vaikea käsittää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti