Läskeilyä potenssiin kymmenen ja enemmän.
Pakenin takaisin synnyinseudulleni. Mutta en taida osata silti elää. Yksinäisyys on ylivoimaista, mutta en halua olla kenenkään seurassa. Annoin toisen koiran pois, jotta jaksaisin, mutta en jaksa silti. Vain minä ja sudenvalkeani. Vanhempi asuu toistaiseksi isäni luona, jossa sitä käyn lähes viikottain rapsuttelemassa. Rakastan sitä yli kaiken, mutta kun energiani ei vain riitä.
Tämä vuosi on mennyt vauhdilla. Asunnottomuudesta asunnollisuuteen. Kevät meni treenatessa koiran kanssa ja eläessä normaalia elämää treffeillä käyden, pyöräillen ja laihtuen. Olin hetken aikaa jopa ihminen, mutta jotenkin olen taas onnistunut vetäytymään itseeni, enkä pääse liikkeelle ilman armotonta taistelua. Haluaisin vain olla turvassa neljän seinän sisällä. Elää internetillä ja Netflixillä, ainoat sosiaaliset kontaktini.
Oikeastaan sen vetäytymisen aiheutti yksi känni-ilta, jossa menin avautumaan elämästäni suurinpiirtein kaikille tuntemilleni ihmisille... ja sen häpeän myötä olen sulkenut heidät elämästäni täysin. En pysty kohtaamaan heitä. Mitenkään. On sanomattakin selvää, että kännien veto oli helvetin huono ajatus, mutta en voinut vastustaa, etenkin kun kaikki oli mennyt jonkin aikaa melko paskasti - tai siis - koko vuosi on ollut paska, vain vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään ja alan uupua tähän jatkuvaan taisteluun oikeudestani olemassa oloon, taisteluun suruttomuudesta ja siitä todellisuudesta, ettei ketään oikeasti kiinnosta mikään paskanvertaa, kunhan haluavat tehdä elämästäni mahdollisimman vaikeaa keinolla millä hyvänsä.
Katselin vanhoja kuvia itsestäni ja motivoiduin siitä, että olen joskus ollut niin kovin pieni. Keväällä laihduin kymmenen kiloa ja nyt olen kerännyt ne jo takaisin... Mutta että. Kaipaan sitä atleettista kroppaa, joka minulla vuosia sitten oli. Eihän se ollut kevyt, mutta se oli pieni.
En tiedä välillä kuka olen ja lukiessani vanhoja tekstejäni, kaipaan yölenkille. Haluan juosta taas ja löytää tarkoituksen elämälleni. Haluan olla pieni taas. Haluan paastota. Haluan olla jotain muuta kuin mitä olen nyt. En edes osaa sanoa mitä olen nyt. En ole miettinyt sitä aikoihin.
Olen vain kerrannut mielessäni asioita, joissa olen epäonnistunut, oppiakseni niistä jotain. Olen vasta tajunnut, etten tiedä mikä tai kuka olen ja mitä minä haluan. Liian pitkälle suunniteltu elämä aiheuttaa ahdistusta. En tällä hetkellä kykene ajattelemaan paria kuukautta pidemmälle, pahimpina hetkinä edes pari tuntia eteenpäin on liikaa. Pysyn järjissä, kun keskityn siihen mitä on nyt.
Kaipaan vapautta. Täydellistä irrallisuutta.
Antakaa minun muuttua jälleen sudeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti